perjantai 31. tammikuuta 2014

aerobinen tökkii

Kirjoitin siitä tiistaina kuinka mulla välillä tuntuu niin kovin poissa olevan tuo puhti. No eihän se oikeastaan muuten ole, mutta voi hitsi, että mua on ruvennu tympii nuo aerobiset ja varsinkin aamuaerobiset..ei kiinnostais ei sitten yhtään.Puntteja nostelisin ihan mielelläni enemmän kuin mitä nyt tulee nosteltua ja eilen jopa ihan kiva oli loppujen lopuksi selkätreenikin, vaikka alussa ajattelin, että ääh onko pakko.Kun mun selkä on siis niin huonossa jamassa tai siis ne lihakset oikeastaan. Tänäkin aamuna oli niin väsynyt olo ja innostusta ei kyllä meinannut riittää, mutta poljin kuitenkin tuolla kuntopyörällä. Eipä se kaikkien mielestä ole kivaa aamusta ruveta kuntoilemaan ja mullakin se olisi ihan eri asia jos olisi kesä ja pitäis lähteä lenkille niin mieluummin lähtisinkin ku polkisin kuntopyörällä. No samaan malliin kuitenkin oon tehnyt mitä aikaisemminkin ja tavoitteena on se 6tuntia viikkoo, mutta ei nytten niin vakavaa ole jos ei mene sen verran kunhan yli 5tuntia niin olen tyytyväinen, koska kyllä ne kilot silläkin karisee(luultavasti). Ja huomenna onkin taas pitkästä aikaa PUNNISTUS!! Voi ei mua jännittää paljonko painan nytten. Eiköhän se paino ole hyvin tippunut..ainakin olen kovasti tehnyt töitä sen eteen, että lähtisi alaspäin taas.

                                  kuva tumblr

                                                 kuva tumblr
                                                kuva tumblr

Motivaatiota kuvia..ja voi miten hyvässä kunnossa kropat..oispa itselläkin. Toisaalta kiva nähdä vaivaa paremman vartalon eteen ja sitten joskus voi olla itsestä ylpeä kun on kovalla työllä saanut sen mitä haluaa! Ja oon näistäkin tuloksista mitä oon jo saavuttanut ylpeä, koska en oo pitkään aikaa ollut tässä kunnossa ja ennen olin kyllä ihan turvonnut pallero. Joskus vaan toivoi, että olisi minullaki aina hyvä vartalo ettei tarviis mitään tehdä, mutta ei kai siitä voi kun itseä syyttää, että kroppa oli siinä kunnossa kun oli. Ei kukaan kovin timmissä kunnossa voi olla jos joisi joka viikonloppu kaljaa/siideriä ja ainakin 2x viikossa popsiki karkkia ja vähän vielä lisäksi oikein rasvaista ruokaa. Se oli onneksi ennen ja nyt on nyt ja nyt syön kyllä hyvin verrattuna siihen mitä joskus tuli popsittua.

Ja nyt on kyllä taas energinen olo aamun jälkeen ja se on hyvä, koska minun pitäisi keretä vielä kohta polkemaan hiukan tuolla kuntopyörällä kun salilla ei kauheasti kerkeä kun perjantaisin ollaan vaan se 1tunti niin joku 20min kerkeää ja siinä se. Ja illalla kotona ei kerkeä kun on saunavuoro ja vatsa pitää myös treenata..tekemistä siis riittää.

Näissä fiiliksissä siis kohti viikonloppua :) Hyvää viikonloppua kaikille!

XOXO ♥ Sonja

tiistai 28. tammikuuta 2014

puhti poissa

Tällä viikolla on jotenkin raskaammalle tuntunu treenaaminen ja kaikki liikunta yleensäkin.Ja takana vasta kaksi päivää..eli odotan tällä kertaa enemmän kuin innolla huomista lepopäivää! Ei tarvitse aamusta eikä koko päivän aikana kavuta kuntopyörän selkään ja saa vapaasti tuijottaa vaikka telkkua koko päivän..no on mulla kyllä muutakin tekemistä tietysti. Jee minähän osaan jopa ottaa rennosti, vaikka joskus ihan ärsytti kun piti vaan olla tekemättä mitään ja en sitten edes aina ollutkaan.

Onkohan mun pienet vaivalla saadut lihakset surkastunut kun tänään hauiksia treenatessakin tuntui ettei jaksa tehdä niin montaa kuin joskus ennen..outoa. Voihan se olla, että minulta on tuota painoa lähtenyt lihaksistakin kun on tullut aika hyvin laihduttua, mutta vieläpä niitä joskus takaisin kovalla työllä saisi vaikka eihän ne todellakaan mitkään kummoiset edes ole olleet. Tai vaan väliaikaista väsymystä..mitä lie en tiedä. No huomenna lepäilen ja sitten torstaina taas uudella innolla treenaamaan. Ja vitsi lauantaina saan vihdoin pitkästä aikaa katsoa oman painoni..vähäsen jänskättää. Viimeksi painoin sen 62.7kg ja veikkasin, että painaisin nytten ensimmäinen päivä 61,5kg kun ajattelin, että jos tippuu hitaammin välillä kun on niin hyvin tähän asti tippunut. Toivottavasti yllätyn positiivisesti!

Tänään mietin, että oikeesti miten tuon ruokailun muuttaminen on vaikuttanut mun olotilaan aika paljon. Kun ennen syötiin J:n kanssa paljon enemmän sellaista epäterveellistä ruokaa..moni ruoka tuli tehtyä silleen ei kevyimmällä tavalla.
Ja roskaruokaa syötiin paljon useammin ja namuja paljon paljon useammin kuin nytten..monena viikkona karkkia tuli syötyä kahtenakin päivä viikossa. Ja kyllä se huomasikin ainakin minun mahasta, että ei ole parhaat mahdolliset ruokailutavat ja sitten just mietin, että miten ennen oli sen huonojen ruokailutottumusten takia monesti väsynyt, mutta nyt harvemmin olen väsynyt jos ei sitten ole yöllä tullut huonosti nukuttua, mutta ei muuten. Ja on kyllä ihanaa, että on muuttanut elämäntapoja paljon parempaan suuntaan ja en kaipaa edes yhtään entistä :)




Tämän päivän ruokaa..



XOXO ♥ Sonja

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

sunnuntain jalkatreeni

Tänään ei olekaan kummempaa postaussa luvassa kuin siis tämän päivän jalkatreenistä, että mitäpä siellä salilla tuli tehtyä. Ja huomenna sitten ne viikon liikunnat ainakin tulen kertomaan ja varmaan vähän muutakin..Sen pidemmittä puheitta siis tästä se alkaa.

Salilla oltiin nyttenkin niinkuin melkeinpä aina se 1h 30minuuttia

Alkuun lämmittely kuntopyörällä 10minuuttia. Sitten pääsin kiduttamaan jalkoja..

Jalkaprässi(ens siis kelkan painoa tiedä, mutta nuo on ne mitä lisäksi tulee) 

  • 2x15/50kg
  • 2x12/90kg
  • 1x12/95kg
  • 1x10/100kg
  • 1x10/90kg(taas)
  • 2x12/70kg


Hack (pohkeet & taas en kelkan painoa tiedä..) 

  • 2x20/ 10kg
  • 2x15/20kg
  • 2x12/35kg
  • 2x18/ se pelkkä "kelkka" ja paljonko lie painaa?


Kyykyt smithissä 

  • 2x10/35kg
  • 2x10/25kg
  • 2x10/15kg (se pelkkä tanko siis)


Reidenojentaja 

  • 1x12/ 30kg
  • 1x10/40kg
  • 1x10/50kg
  • 1x10/60kg
  • 1x10/55kg
  • 1x10/45kg


Reidenlähentäjä 


  • 2x20/ 30kg 
  • 2x20/ 40kg
  • 2x12/ 50kg 

Reidenloitontaja
  • 2x20/ 30kg
  • 2x20/ 35kg
  • 2x15/ 45kg
  • 2x12/ 50kg
  • 2x10/ 55kg
Ja loppuun tietysti myös vielä kuntopyörällä poljin 20minuuttia! Ihan hyvin sai tehtyä nuo jalat, vaikka vielä ois voinut jotain tehdä ja pitäis joskus taas vähän jotain uutta keksiä. Ja mietin miten sais hyvin pakaroita treenattua? .. niin jos jollain on jotain hyviä vinkkejä niin saa kertoa( pieni muodon lisäys ei olis pahitteeksi! )

XOXO ♥ Sonja

lauantai 25. tammikuuta 2014

Lauantai

Pakko oli vielä näinkin "myöhään" tulla tänne kirjoittelemaan ettei tuo postailu tauko veny kauhean pitkäksi, vaikka ei mulla kauheasti asiaa ole, mutta kuvia sitten on senkin edestä. Ja hei huomatkaa mun älyttömän mielikuvituksellinen otsikko :D  Eilen kun en viitsinyt edes koneella mitään blogia tulla päivittelemään kun se minun pikkusisko oli tosiaan kylässä ja mistä tulikin mieleen, että kukaan mun kaveri, perheenjäsen taikka tuttu ei tiedä tästä mun blogista kun en ole viitsinyt kertoa tai J tietty tietää kun se aina myös lukee nämä hetis en jälkeen kun olen kirjoittanut. J voi aina antaa mulle palautetta näistä, vaikka en tiedä viitsiskö se kauheasti "haukkua" mun blogia , vaikka oliskin ihan kakkoja postauksia joka ikinen. En oikeesti tiedä miksi en ole kenellekkään tutulle kertonut, että mulla on kaksi blogia joita kirjoittelen(sieltähän voisi sitäpaitsi saada lukijoita..ehkä?) ehkä mua jännittää mitä ne sanos. Äh ehkä minä joskus sitten viitin kertoa..saa nähdä.

Mutta joo tosiaan se minun sisko oli ja tuli kyllä aika myöhään niin eipä me mitään erikoista keretty tekemään. Pelattiin pleikkarilla ja ette usko syötiin karkkeja!! Joo siis oikeesti mä tiedän, että sanoin pystyväni sen kaksi viikkoa olemaan ilman, mutta eipä ollutkaan niin helppo juttu jos kaksi muuta vieressä mussuttaa herkkuja suuhunsa minkä kerkeää(siis J ja mun sisko) . Olisinhan minä varmaan pystynyt olemaan jos oisin oikein kovasti yrittänyt..kun meinasin yhdessä välin, että syön protskupatukan ja painun sänkyyn nukkumaan, mutta enpä niinkään viitsinyt tehdä kun toinen on pitkästä aikaa tullut kylään. Nyt oikeesti mä lupaan, että minä tai siis me ollaan kaksi viikkoa vähintään ilman yhtään mitään herkkuja Ja mut saa kivittää jos petän lupaukseni..TAAS!(no ei oikeasti ihan saa, mutta sitten olen kyllä viiden tähden luuseri).


Sitten tänään me käytiin salilla taas tietysti ja oli vuoro treenata selkä ja minä en sitten yhtään tykkää selän treenaamisesta, koska mulla se on niin p*skassa kunnossa ettei ole tosikaan. Joo tiedän, että kyllä se treenillä ja ajan kanssa siitä paremmin menee, mutta vaiketa tälläiseille hetimullekaikkinyt tyypille.Nyt kuitenkin oli vähän enemmän intoa kuin parilla edellisellä kerralla ja tuli ihan hyvin treenattua vaikka itse sanonkin. Ja treenistä puheenollen huomenna postauksena luvassa huomisen jalkatreeni.









XOXO ♥ Sonja

torstai 23. tammikuuta 2014

lepopäivä

Niin vaan taas tuntuu omituiselle kun on koko päivän vaan yrittänyt ottaa rennosti enkä ole saanut mitään treenailla..huhu jospa joskus tottuis siihen, että välillä on pakko levätä. Oon kyllä silti ollut niin levon tarpeessa ja tänään on ollut vähän väsy päivä kun viime yönä tuli taas nukuttua vähän huonommin. Huomenna sitten taas varmaan jaksaa ottaa kaiken irti olkapää treenistä. Ja vatsalihastreenikin pitäis kotona muistaa vetää. Mutta nyt treenihössötykset sikseen ei niistä sen enempäää.

Ihanaa, että huomenna on perjantai ja viikonloppu alkaa. Aina koko viikon odottaa vaan perjantaita ja viikonloppua. Kävin tänään kaupassa ja ostin yhden dvd:n kun J puhui, että haluaa sen ja oli ajatellut itse ostaa, mutta ei sitten ostanutkaan niin minä ostin sen sitten hänelle. Nimittäin Ismo Leikolan dvd..saattaa siis olla hauska viikonloppu tulossa jos katsotaan, vaikka lauantaina. Huomenna ei taideta ehkä keretä ja ei viitis kun minun sisko tulee pitkästä aikaa yökylään ja ei tiedä tykkäiskö se niinkään tuollaisista.


Mun mummo myös lähetti joskus kauan kauan sitten mulle kirjeen missä kyseli kuulumisia kun sillä ei ole mun uutta numeroa niin naurettiin J:n kanssa, että siitä tulee mun kirjekaveri kun tänään kirjotin sille vastaus kirjeen :D Ja pitäis viimestään ensi viikon maanantaina se postittaa kun on vähän venynyt tuo aika. Ja lisäsin meidän pojasta siihen myös pari kuvaa kun kyseli niitä..onpas mulla mielenkiintoinen päivä ollut. Joskus pentuna viimeks "harrastanut" kirjeiden kirjottelua kavereiden kanssa ja ei ehkä ole 20 vuotiaan sonjan lemppari ajanvietettä, mutta ei oikeastaan uskalla mummolle soittaa jos se on äksy kun on kestänyt vastata. No mulla on ollu vaan muitakin kiireitä..

kuvissa on sitten siis se mun poika<3

Mutta nyt taidankin jättää tämän bloggailun tälle illalle tähän, koska haluan ruveta katsomaan Maajussille morsianta :D Ettei mene kauan odotettu ohjelma ihan kokonaan ohi..

miks näytän pikkulapselle? ;o

tiistai 21. tammikuuta 2014

ne viime viikon liikunnat

En meinannut muistaa, että pitihän sitä tänne tulla ne viime viikon liikuntahommelit päivittämään. Melkein pääsin 6 tuntiin mihin suunnittelin(sitä aerobista siis)se ei siis ole mikään pakko se 6 tuntia kun se on vaan 5-6h joka pitäis saada täyteen, mutta kuitenkin jäin tyhmästi oman laiskuuteni takia 20min päähän siitä. kun sunnuntaina ei yhden syyn takia päästy salille niin enpäs sitten kotonakaan polkenut pyörällä sitä vähää 20minuuttia vaan kulutin aikaa turhimmalla mahdollisella tavalla katsoen telkkua murun kanssa ja syöden KARKKIA! Siis murun kanssa telkun katsomisessa ei mitään vikaa ole vaan ne tyhmät karkit mihin olen niin riippuvainen..pyh namut pitäs lailla kieltää.

LIIKUNNAT..ja se aerobisen osuus taas suluissa

MAANANTAI: 2h 30min ( 1h 20min)
TIISTAI: 2h 10min (1h 10min)
KESKIVIIKKO: 2h 10min (1h 10min)
TORSTAI: LEPO muuten mutta 20min kuntopyöräilyä aamusta
PERJANTAI: 2h (1h )
LAUANTAI: 1h 30min (40min)
SUNNUNTAI: lepo

YHTEENSÄ: 10 TUNTIA 40MINUUTTIA (5 TUNTIA 40 MINUUTTIA) 

Pitää yrittää vaan aina ahkerasti jaksaa jatkaa samaan malliin niin ehkä vielä joskus oon tyytyväinen mun kroppaan. Kyllä se nyttenkin on parempi kun sillon kun aloitin laihduttamisen..huomattavasti parempi vaikka pienoinen pömppis vieläkin multa löytyy.



XOXO ♥ Sonja

maanantai 20. tammikuuta 2014

varoitus ja sortuminen

Lauantai iltana mulle tuli TAAS aivan älyttömän suuri karkkihimo ja sanoin J:lle, että en voi olla ilman ja käyn kyllä R-kioskilta hakee nopsaa pussin. Ja katotaa sitten leffaa yhdessä. Vaihoin nopsaa yövaatteet pois ja lähin..tilasin hissin, että pääsen nopeammin. No hissi kun lähti liikkeelle niin se rupes pitämään ihan super kovaa kolinaa ja mua rupes pelottaa se ääni tajuttomasti ja ajattelin, että on varmaan menossa rikki koko kapistus. Pääsin kuitenkin toiseks alimpaan kerrokseen niinkuin pitikin ja hissin ovet aukesi normaalisti, mutta semmone lasi ovi ei sitten auennutkaan ja siinä vaiheessa oikeesti rupesin menemään kunnolla paniikkiin! Ajattelin vielä, että voi tästä pelastua kun menen tuohon alimpaan kerrokseen ja pääsen varmaan pois ja taas hiukan ryminää ja alinkerros, mutta kappas nyt ei auennut ne hissin ovetkaan ja olin siis jumissa hississä! Paniikissa soitin J:lle, että tulee auttaa mut pois ja se tuli sinne rappukäytävään ja sanoin, että en pääse pois niin se käski mun soittaa ekaks vaikka hätäkeskukseen, mutta no eihän mulla kenttiä siinä vaiheessa sitten enää ollutkaan puhelimessa niin se ei onnistunut.

No siinä mä istuin hissin lattialla ja itkin ja huusin välillä, että ihmiset auttaakaa mut pois täältä. Siinä oli sitten muutamia naapureitakin ja ne yritti auttaa ja katkaisi pariin otteeseen sähköt hissistä, että jos se sitte aukasis ne ovet, mutta se aukaskin vaan toisen oven, että näin sitten sitä seinää vähän+ ylemmän kerroksen lasiovea josta hissiin pääsee. Sitten ne ajattelin siinä, että aukasee jotenkin sen lasioven ja auttaa mut sieltä pois. Sekään ei onnistunut kun siihen oltas tarvittu joku avain ja sellanen on palokunnalla. Välissä painoinkin sitä hissin hälytys nappia ja ne yhdisti vissii sille hissi firmalle ja sanoin, että laittaa hälytyksen menemään palokunnalle ja ne teki sen. Odoteltiin aika kauan niitä palomiehiä siinä ja sitten kun ne tuli niin kylläpä olin onnellinen kun ne avas hetkessä sen oven ja nosti mut pois sieltä hissistä ja olin todella iloinen kun pääsin pois. Se oli kun joku paha painajaisuni, koska mullahan on aina ollut hissikammo ja  viime vuonna ekaa kertaa tähän kerrostaloon muutettaessa uskaltauduin yksin menemään hissiin..ikinä ennen en ole yksin mennyt hissillä, koska aina olen pelännyt, että se justiinsa jää johonkin jumiin tai muka tippuis alas niinkun leffoissa :D Ja tuolla hississä siis olin jumissa sellaset 40-45minuuttia ja kokemus oli mulle sen verran kamala, että en todellakaan ole vähään aikaan menossa tuohon hissiin enkä muihinkaan! Ja eipä taida tuo hissi vielä edes toimia, koska kukaan ei ole kulkenut sillä lauantaina jälkeen ja se on kyllä siellä alimmassa kerroksessa vieläkin.

Eli tuo oli ilmiselvästi sellanen käsky, että "elä syö karkkia sinä punkero!" ja...

Mä sorruin silti! Oli alunperinkin tyhmää edes luulla, että voisin muka olla ilman karkkia. Joo ja hyvinpä olinki yhden viikon..ei kukaan voi olla näin luuseri paitsi minä. Joo eilen menin ostamaan namusia..en kylläkään kaikki syönyt eikä kokemus karkeista ollutkaan niin hohdokas mitä luulin. Ja voitte uskoa, että v*tutti hieman sen jälkeen kun oli namuja syönyt. Ja päätin sellaisen jutun, että nyt saan syödä 1 kerran viikossa karkkia/jotain muuta herkkua kohtuuden rajoissa tietysti(eli jos karkkia haluaa niin sitten vaan ostaa vähän eikä haaveksi), mutta yritän nytten olla niin kauan ilman kuin pystyn. Ei siis mitään pakollista aika rajaa, että olenpa nytten 3kuukautta ilman mitään herkkuja, koska niin se ei minulta tule onnistumaan. Luulen/uskon, että helpompi on yrittää näin kun ei ole pakko olla ilman kauempaa kuin viikko, mutta voi olla jos pystyy ja jopsa nytten pystyisin näin ekalla yrittämällä edes sen 2-3 viikko olemaan ilman niin alkuun olisin jo siihen hiukan tyytyväinen. Veikkauksia kauanko pystyn olemaan ilman herkkuja? Herkkuihin lasketaan siis esim: karkit,pulla,jäätelö,keksit jne. Ja en laske proteiinipatukoita herkuiksi, koska minulla niissä omissa ei ole kuin muistaakseni 4,8g sokeria. Minun veikkaukseni on, että se 2 viikkoa onnistuu ainakin. Tällästä siis mun viikonloppuun tälläkertaa..ei nähty leffaa, mutta toimintaa riitti muutenkin :D

PS: ne viime viikon liikunnat sitten varmaan tulee huomenna taikka sitten tänään myöhemmin.

XOXO ♥ Sonja