Näytetään tekstit, joissa on tunniste laihdutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laihdutus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. huhtikuuta 2014

ajatuksia ruoasta,lihasten kasvatuksesta ja laihtumisen haittapuolista

Silloin joskus kun vielä painoin enemmän ja laihdutin niin ajattelin,että joskus jos pääsen 60kg tai sen alle (eli joku 58kiloa oli unelma ) olen onnellinen ja se laihdutus saa jäädä siihen ja voin jonkun aikaa sitä painoa yrittää pitää vaan samoissa lukemissa. Ja jonkun ajan päästä sitten siitä oli tarkoitus aloittaa lihaksen takominen kroppaan eli mikäs olisikaan sen ihanampaa kun saada syödä vapautuneemmin eikä niin paljoa stressata jostain aerobisesta..niin siis silloin ajattelin. No menikö kaikki niinkuin ajattelin ja suunnittelin..no ei tietenkään.

Ihan ekaksi minun laihdutus ei stopannut siihen 58kiloonkaan vaan jatkoin vielä lisää ja se aamupaino oli välillä 54kg ja olin niin onnellinen,että olen laiha. Enkä mä tosiaankaan syönyt enempää tai lopettanut tai edes vähentänyt aerobista paljoakaan, vaikka piti. Ja nyt jälkeenpäin ajattelen,että ois voinut ihan hyvin antaa vaan olla siinä 58kilossa enkä mä silloinkaan olisi ollut mikään lihava, mutta niin ajattelin silloin,että vielä täytyy tiputtaa, koska läskiä on tuossa tuossa ja tuossa..totuus taitaa olla nytten,että olen rimpula jaloistani (okei niissä on ihan vähän lihasta, mutta kuitenkin..) mulla ei ole persettä laisinkaan vaan aika lauta pylly..olen siis aika muodoton naiseksi. Enkä ikinä ole mitenkään ihannoinut tai itselleni tahtonut muodotonta kroppaa vaan tahdon edelleenkin sopivasti lihaksikkaan kropan ja tahdon aina nähdä salilla kehitysti,että nousee isompia painoja jne. Eikä mulla ollut suunnitelmissa,että mun kuukautiset häviää ..ne on ollut nyt siis hmm vissiin 3 tai 4kk poissa ja mulla on tän kuun lopussa terveyskeskuksessa painokontrolli ja ne kuukautisetkin pitäis saada takas.

No on mun ajatusmaailman siis ehkä hiukan edes muuttunut jos vaikka kelais jonkun kuukaudenkin taaksepäin. Kyllä mä alan pikkuhiljaa ymmärtää, että se ei ole mitenkään tervettä jos kuukautisiakaan ei näy( onko mennyt kenties jossain määrin liikunta yli ja tullut syötyä paskasti suoraansanottuna..) Ja nykyään pyrin syömään enemmän ja ne päivittäisen kalorit pyöriin siellä 2200-2400 hujakoilla eli olen nostanut niitä reippaasti, koska söin silloin ennen ehkä n. 1700-1800 kcal päivässä ja se on ihan liian vähän ,koska liikun kuitenkin tosi paljon. No en kauheasti ole vielä painoa saanut lisää, mutta tänä aamuna olin lähellä 55kg. Vieläkin mulla on tuo lihoamisen pelko ja ahdistaa toisinaan syödä enemmän, mutta on se vähän helpompaa ja pitää vaan ajatella,että jos tahdon lihasta niin pitää syödä enemmän ja turha uneksia niistä jos syö paskasti ja mikä tärkeämpää ne kuukautiset saattais alkaa jos painoa tulis muutamia kiloja lisää..ja ei se aina tarkoita,että jos painoa tulee,että se olis rasvaa, koska treenaan niin kyllä sitä lihastakin saattaa tulla(varmaan tuleekin pakosti) ja pakosti melkein tulee sitä rasvaakin, mutta hei pieni dieetti sitten jos on tarpeen ei kai se maailma kaadu siihen.

Hitaasti tässä ollaan edetty, mutta ollaa silti. Ja ehkä alan pikkuhiljaa päästä eroon siitä lihoamisen pelosta ja en pelkää painaa esim 60kg, koska mun kroppakin saattais olla pikkasen parempi sillä painolla. Ja onneksi mun ihana avopuoliso on jaksanut tukea mua ja auttaa, vaikka oonkin vaikea enkä aina ymmärrä omaa parastani!!<3

Tällästä..älkää siis laihduttako liikaa, koska ei se liika laihuuskaan todellakaan ole sen parempi terveydelle kuin ne ylimääräisetkään kilot..molempi pahempi!

mutta nyt taidankin suunnistaa kohta tuonne keittiöön pohtimaan mitä sitä laittas naamaan..

XOXO ♥ Sonja

perjantai 7. maaliskuuta 2014

pohdintoja syömisestä ja liikunnasta

Huh ei huvittais yhtään katsoa ikkunasta ulos kun tuo sää on ihan kamala.. sataa vaan ja on pilvistä. Odotan niin innolla kesää,että on lämmin ja valoisaa kokoajan(tai ainakin melkein kokoajan) ja pääsee auringon paisteeseen lenkkeilemään. Nyt tuonne märkään loskasäähän ei paljoa huvita mennä tallustamaan. Mutta asiasta toiseen..Jokohan tuo syöminen rupeais mulla kohta helpottamaan siis se,että söisin välillä vähän enemmän kun ennen ja olen yrittänytkin niin eilen tuli joku 2300kcal(yleensä kuitenkin aikalailla siinä 1700-1900kcal ollut) eli hitusen plussalla mentii ja ei tälläkertaa tullut mitenkään kovin ahistava olo,vaikka söinkin enemmän. Ja onko siitä haittaa jos joskus meneekin plussalla..en kuitenkaan halua,että viimesetkin pienet lihasten riippeet häviää ja eilen tuli vedettyä rintatreeni salilla hyvin joten kylläpä sitä ruokaa tarvitseekin ja jos ruoka on hyvää eikä siis mitään epäterveellistä mässyä niin ei se paha ole.

Vielä pitäs vaan opetella olemaan stressaamatta tuosta aerobisesta liikunnasta ja oppia ettei se maailma kaadu jos nyt ei joka päivä sitä 30min tee ja jos joskus ei tee ollenkaan niin ei pitäis heti ahdistua. Ei kuitenkaan tuon painon tarviis enempää laskea mulla vaan pysyä ehkä samoissa luvuissa suunnilleen kuin nyttenkin ja haittaakaan ei ole jos nousis jos se olis lihasta(ja lihas ois enemmänkin kun tervetullutta!),mutta läskiä en todellakaan kaipaa ja en aio palata siihen millainen ennen olin. Tämän aamun paino oli muuten 54,5kg. Nyt tulee salitreeneistäkin kahden päivän tauko kun ei pääse salille, mutta onneks on kotona käsipainoja niin voi treenaa hauiksen ja ojentajat kotonakin ja sitten jaksaa taas sunnuntaina salilla :)

sitten loppuun parit ruokakuvat vielä..voi ei tulee nälkä kun katsookin! No vähä aikaa vielä ja sitten pääsen herkuttelemaan kanalla täytetyllä paprikalla!
tällä lähti aamu käyntiin tänään: kaurapuuroa ja 1 banaani sekaan ja vähän vadelmia myös

eilistä välipalaa: pekonimunakasta ja ite tehtyjä ruis krutonkeja ja sipulia + muutama miniluumutomaatti! namnam
mutta mahtavaa tänään on jo perjantai ja viikonloppu alkaa! Mitä suunnitelmia teillä on viikonlopulle?
XOXO ♥ Sonja

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

muodot kadoksissa

Niin kun oon laihtunut tässä hienosti niin oon samalla kyllä hävittänyt takapuoleni johonkin(missä lie?) ja kaikki muodot yleensäkin. Ennen oli hitusen muotoja, vaikkakin osa pienen rasvan alla hyvin piilossa, mutta oli siltikin toisin kuin nyt. Nykyään olen peputon nainen..siis kaikki housut näyttää tai farkut lähinnä tositosi huonolle mun päällä kun ne pyllyn kohalta roikkuu. Pitäs ehkä syödä vähän enemmän jos joskus jotain lihaa sattus tulee tuoho bebaa.  Ja oikein tosissaan pitäs ehkä kyykätä salilla aina jalka/peppu päivinä jos vaikka joskus jotain tuloksia sais aikaseksi..Minun oli ihan pakko nappasta puhelimella kuvakin tuosta olemattomasta pepusta!!

oikeesti..ei mulla oo takamusta ennää ;o tommonen lautapylly
Kivaa kun on saanu kilot karistettua,mutta tuo ärsyttää silti kun mikään vaate ei ole päällä hyvä kun on löysiä vaatteita vaan. Ennen kaikki vaatteet puristi ja siksi joka ikinen makkara näkyi niin selvästi ja nyt paidatkin on kun teltan ois päällensä vetässy. En oikein tiedä kumpi on pahempi .No onneksi kesä lähestyy ja kuukaus pari niin joutaa jo shoppailemaan kesäksi vaatetta, ja muutenkin. Mulla oli vaan kahdet shortsit ennestään,mutta nekin on isoja..eli rahaa palaa taas!

mutta siinä oli tämän päivän valivalit..palailen taas :D

XOXO ♥ Sonja

maanantai 17. helmikuuta 2014

liika on liikaa

Ellen väärin muista mun uudenvuoden lupauksissa numero ykkönen oli etten stressais suotta mistään turhasta ja ottaisin rennosti..no ei taida onnistua. Liikkuminen ja urheilu on ihanaa varsinki salilla treenaaminen on ihan mahtavaa. Silti myös niin stressaavaa niinkuin laihtuminen..on ollut huippua kun on saanut painoa tiputettua ja aikas lailla alan olemaan sellaisessa painossa missä mun ois hyvä olla tai niin ainakin ajattelin. En vaan enää tiedä mikä riittää ja mihin voisin olla tyytyväinen oikeasti..välillä ajattelin, että olen hienosti laihtunut ja oikeesti paljon tullut tuloksia, mutta on päiviä jolloin ajattelin, että en mä nyt niin kauheasti oikeastaan ole edes laihtunut/muuttunut, että vielä tuossa tuossa ja tuossa on vähän liikaa läskiä.

 Ja mietin joskohan sitä vielä muutamat kilot karistais..tavallaan tahdonkin ja tavallaan en, koska oon jo hyvinkin normaalipainoinen kun olen 169cm pitkä ja painan kutakuinkin 56,7kg (tai tuo oli aamupaino) joten noilla se painoindeksini olisi se 19,9. Tarviiko mun tuon laihempi enää olla..niin en tiiä se on just vaikea päättää. En tiedä olisko hyvä pysyä tässä vähän aikaa tai suunnilleen noissa lukemissa tuon painon kanssa ja pohtia oonko valmis kohta puoliin (valmis henkisesti) kasvattamaan lihasta eli ruveta syömään enemmän. En ainakaan ihan vielä ole..siis tykkään kyllä ruoasta tosi paljon ja ruoka on niin hyvää, mutta kun muutenkin välillä vaikeuksia syömisessä. Siis kyllähän minä syön, mutta en kait sitten tarpeeksi tai niin J sanoo ja ehkä myönnän itsekin, että syön välillä lapsen annoksia ja sitten kuvittelen pärjääväni sillä. Ihan tyhmää, koska jos tahdon jossain välin sitä lihaa lisää niin ei näilläs syönneillä onnistu, että vetää tyyliin aamupalaksi yhden annoksen puuroa ja siinä se.

Äiti sanoi, että "sinä näytät ihan oudolle kun oot niin laiha..elä enää laihduta yhtään tai kohta sulla on anoreksia" ..en mä itse kyllä mitenkään itseäni nää kovinkaan epätavallisen laihana ja mä en ikinä haluais mitään anorektista vartaloa en todella, koska mä tahdon hitusen lihasta ja semmonen luinen vartalo ei olisi kaunis!

Pitää rajoittaa kuitenkin tuota liikkumista sen verran, että pysyy normaalirajoissa eikä liikaa noita kiloja enää tipu(tai aerobista lähinnä hiukan vähentää), koska eiköhän tuo kohta saa riittää ja täytyy yrittää skarpata tuossa syömisessä. Muutenkin ottaa vähemmän stressiä jostain laihtumisesta ja liikunnasta..edetä rauhassa.
XOXO ♥ Sonja

maanantai 10. helmikuuta 2014

mittaukset

Eilen kerroin etten jaksanut taikka halunnut odottaa tuota mittausta(22.2 piti katsoa miten on senttejä lähtenyt). Oon kyllä niin malttamaton persoona, mutta vähän piristystä kun huomasi, että on taas vähän edistytty viime kerrastakin. Tuosta voit mennä katsomaan postauksen missä viimeksi olin mittaustuloksia laitellut.

Nytten siis nykyhetki..olkaapa hyvät..ja suluissa edelliset.

päivä: 7.2.2014( 22.12.2013)
Paino: 57,5kgaamupaino (64,9kg) - 7,4kg
Maha navan kohdalta : 76,2cm (83,5cm) -7,3cm
Reisi: 49,5cm (51,5cm) -2cm
Rinta kainaloiden alta : 89,5cm (91,7cm) -2,2cm
Hauis jännitettynä : 28cm (29,5cm) -1,5cm :( mutta ei muuten ole ylimääräistä enää siinä kohti
Lantio: 88,5cm( 90,5cm) -2cm
Vyötärö: 70,6cm (77,5cm) -6,9cm

ja vieläpä laitan tähän miten paljon kokonaisuudessaan olen saanut siitä lokakuusta lähtien tiputettua senttejä..

Maha: -15,4cm
Reisi: -5cm
Rinta: -10,3cm
Lantio: -4,5cm
Vyötärö: -10,9cm

Ihan tyytyväinen olen kyllä noihin tuloksiin ja ylpeä itsestäni, että oon jaksanut oikeesti tehä kaikkeni sen eteen , että saisin vielä sen unelmien kropan. Ja ihan huippua kun ajattelee, että  silloin lokakuussakin painoin sen 68kiloa ja nytten painan yli 10kiloa vähemmän! Huippua, että oon pystynyt tähän ja oikeesti jos vaan tahtoa riittää niin ihan kuka tahansa voi pystyä samaan. Ja ihan hyvin tuon teki ilman mitään omia personal trainereita ei siihen sellasia tarvita jos tahtoo saada kilot pois. Siis toki sellaisesta olisi paljon apua ja ne osaa kyllä hommansa en sillä sano, mutta mahdottomuus ei ole hoitaa sitä ilman mitään tuollaisia apuja. Vaikka onhan tuo mun J melkein mulle pt ollu (; aina kannustanut jaksamaan ja välillä mua on ärsyttänytkin se ,että on piiskannut mua jatkamaan, mutta siitä on hyötyä oikeasti.

Ja jos tähän loppuun vielä kuvat mahasta..ja niitä edellisiä kuvia voi katsoa tuolta siellä on kolmet kuvat niin voi sieltä katsoa millainen tuo maha silloin oli.





XOXO ♥ Sonja

maanantai 3. helmikuuta 2014

stressiä liikunnasta ja laihtumisesta

On taas pari päivää tullu pidettyä hiljaiseloa. Johtuu ihan siitä, että ei ole vaan yksinkertaisesti tullut sellaista fiilistä, että huvittais kirjoitella mitään. Mä oon huomannu, että mun elämä pyörii välillä pelkän urheilun ympärillä ja mietin treenaamista,laihtumista ja liikuntaa vähän väliä..eikä se ole normaalia. Koko ajan mietin, että voikun voisin saada paremman kropan ja oon vieläkin se sama läski mikä vähän aikaa sitten. Mitä hemmettiä mä oikein teen..en mä enää voi se ihan sama läski olla kun silloin 75kiloisena! Oon mä kuitenkin hyvin laihtunut siitä ja välillä mietin, että entä sitten kun tai siis jos pääsen joskus siihen lopulliseen tavoite painoon eli 55kg niin riittääkö sekään enää mulle.Vai pitääkö vieläkin saada laihtua.

Oon koko viikonlopun miettiny mitä hittoa teen tän treenaamisen ja liikkumisen kanssa. Siis lopettamista en ole miettinyt, mutta ihan, että kuinka jatkan. Koska onnellisena voin teille kertoa, että yksi tavoite paino on jo taas saavutettu nopeammin kuin luulinkaan..nimittäin tällähetkellä painoa on 58,1kg tai oli la aamuna!! Siis vielä 6.1 painoin yli 62,7kg(mitattu vaatteet päällä ja ei ole aamupaino) eli taas olen saanut hienosti tiputettua. Olin niin niin onnellinen lauantaina kun näin, että vitja tässähän ollaan hienosti menty alle 60kilon, mutta joku mulle tuli kun kohta tuokin saavutus tuntui ihan mitättömältä ja, että eihän tuo ole hyvä ollenkaan vielä pitää olla laihempi. Ja se 55kg varmaan sitten on se lopullinen paino mihin tähtään elikkä vielä ne 3kiloa pitäis jotenkin pois saada. Ja päätin tänään, että lasken sitä aerobisen määrää, että en tee sitä 1h joka hemmetin päivä vaan sellaiset 40-50minsaa päivässä saa riittää ja salilla treenaan hyvin enkä laiskottele.Ja ruokavalio samallalailla kuin ennenkin ja 1 herkuttelupäivä viikossa saa olla. Ja katson tässä miten tuo paino lähtee alaspäin(jos lähtee?) kun tuota aerobista ei enää ihan niin paljoo tule, mutta toivoisin, että suunnilleen siinä 2kuukaudessa saisin nuo 3kiloa pois.

Lasken tuota ihan siksi, että ei haittaa vaikka ei tipu tuo painon niin nopeasti kuin tähän asti ja en jaksa stressaa joka päivä, että jaksanko polkea edes 1h vaikkapa sillä kuntopyörällä ja olla masentunut jos ei onnistu. Enkä mä tahdo missään nimessä sitten liian laihaksi..ei se ole mun tavoite, että jalat ja kädet on ihan rimpulat! Haaveilein sellaisesta edes hitusen lihaksikkaasta kropasta ja jospa minä joskus onnistun..saa nähdä.

Semmoista tälläkertaa..

XOXO ♥ Sonja

perjantai 31. tammikuuta 2014

aerobinen tökkii

Kirjoitin siitä tiistaina kuinka mulla välillä tuntuu niin kovin poissa olevan tuo puhti. No eihän se oikeastaan muuten ole, mutta voi hitsi, että mua on ruvennu tympii nuo aerobiset ja varsinkin aamuaerobiset..ei kiinnostais ei sitten yhtään.Puntteja nostelisin ihan mielelläni enemmän kuin mitä nyt tulee nosteltua ja eilen jopa ihan kiva oli loppujen lopuksi selkätreenikin, vaikka alussa ajattelin, että ääh onko pakko.Kun mun selkä on siis niin huonossa jamassa tai siis ne lihakset oikeastaan. Tänäkin aamuna oli niin väsynyt olo ja innostusta ei kyllä meinannut riittää, mutta poljin kuitenkin tuolla kuntopyörällä. Eipä se kaikkien mielestä ole kivaa aamusta ruveta kuntoilemaan ja mullakin se olisi ihan eri asia jos olisi kesä ja pitäis lähteä lenkille niin mieluummin lähtisinkin ku polkisin kuntopyörällä. No samaan malliin kuitenkin oon tehnyt mitä aikaisemminkin ja tavoitteena on se 6tuntia viikkoo, mutta ei nytten niin vakavaa ole jos ei mene sen verran kunhan yli 5tuntia niin olen tyytyväinen, koska kyllä ne kilot silläkin karisee(luultavasti). Ja huomenna onkin taas pitkästä aikaa PUNNISTUS!! Voi ei mua jännittää paljonko painan nytten. Eiköhän se paino ole hyvin tippunut..ainakin olen kovasti tehnyt töitä sen eteen, että lähtisi alaspäin taas.

                                  kuva tumblr

                                                 kuva tumblr
                                                kuva tumblr

Motivaatiota kuvia..ja voi miten hyvässä kunnossa kropat..oispa itselläkin. Toisaalta kiva nähdä vaivaa paremman vartalon eteen ja sitten joskus voi olla itsestä ylpeä kun on kovalla työllä saanut sen mitä haluaa! Ja oon näistäkin tuloksista mitä oon jo saavuttanut ylpeä, koska en oo pitkään aikaa ollut tässä kunnossa ja ennen olin kyllä ihan turvonnut pallero. Joskus vaan toivoi, että olisi minullaki aina hyvä vartalo ettei tarviis mitään tehdä, mutta ei kai siitä voi kun itseä syyttää, että kroppa oli siinä kunnossa kun oli. Ei kukaan kovin timmissä kunnossa voi olla jos joisi joka viikonloppu kaljaa/siideriä ja ainakin 2x viikossa popsiki karkkia ja vähän vielä lisäksi oikein rasvaista ruokaa. Se oli onneksi ennen ja nyt on nyt ja nyt syön kyllä hyvin verrattuna siihen mitä joskus tuli popsittua.

Ja nyt on kyllä taas energinen olo aamun jälkeen ja se on hyvä, koska minun pitäisi keretä vielä kohta polkemaan hiukan tuolla kuntopyörällä kun salilla ei kauheasti kerkeä kun perjantaisin ollaan vaan se 1tunti niin joku 20min kerkeää ja siinä se. Ja illalla kotona ei kerkeä kun on saunavuoro ja vatsa pitää myös treenata..tekemistä siis riittää.

Näissä fiiliksissä siis kohti viikonloppua :) Hyvää viikonloppua kaikille!

XOXO ♥ Sonja

maanantai 13. tammikuuta 2014

plääplää

Eilen se vihdoinkin saapui..nimittäin H&M:n paketti! Oli ihania vaatteita(kirjoitinkin niistä aiemmin ja ne pääset katsomaan täältä . Toiset farkuista vaan oli vähän liian löysät eli isot kun olen laihtunut..voih se ärsytti hiukan mua joten pitää ostaa vyö, että varmasti ei tipu jalasta. Jospa treenin avulla joskus tulee vähän muotoa tohon pyllyyn niin näyttäs muutenkin paremmalta. J:lle eilen vitsailin, että on niin kivat farkut ja ärsyttää kun on vähän isot niin pitää ehkä lihottaa takas..ja se oli VITSI en todellakaan halua enää kilojani takaisin ja varsinkaan minkään vaatteen takia. Niitä saa aina uusia, mutta ei kylläkään pitkään aikaan. Kun lupasin etten tilaile koko aikaa ja pitää vähän rahaa säästää välillä eikä aina törsätä. Mahtavaa silti aina huomata just vaatteistakin, että on sitä läskiä vaan lähtenyt pois kun voi pienempiä vaatteita käyttää..vielä kun pääsis alle 60kg niin voi, että olisin onnellinen tyttönen!

Ei kai mulla edes nytten ollut mitään erikoista tai kauhean tärkeää postattavaa tänne kunhan vaan tulin jotain höpöttelemään :D Pitääkin ehkä kohta syödä jotain ja sitten odotella vähän aikaa ja eikun kuntopyörällä polkemaan mikäli jalat antaa..eilen nimittäin treenasin jalat ja pakarat salilla. Ei nuo kyllä vielä hirmuisen kipeät taida olla, mutta voi ne vielä tulla.

XOXO ♥ Sonja


viime viikon liikunnat + mahakuvat

Alunperinhän mun tavoitteena oli tuota aerobista nostaa siitä olemattomasta määrästä sinne 4 tuntiin viikossa ja muistan kuinka J:lle sanoin, että "se on aika paljon ja tuskin saan sen vertaa" tai jotain kuitenkin tuohon suuntaan en siis uskonut voivani mitenkään selvitä vaivaisesta 4 tunnista, mutta ihan helppoahan se oli. Alussa toki aerobinen tökki vähän eikä yhtään innostanut ruveta polkemaan jotain kuntopyörää 40min taikka sen enempää käyttämään crosstraineriäkään. Eikä se tietysti vieläkään ole (tuskin koskaan tulee olemaankaan) niin kivaa kun punttien nostelut, mutta minulle pakollista jos aion laihtua niin ja kyllä se menettelee. Kuitenkin siis nyt on pitänyt taas nostaa sitä aerobisen liikunnan tavoite määrää ja nyt se on 5-6 h viikkoon. Ja tuokin mielellään sillain, että siihen ei tule lenkkeilystä vaan ne lenkit ois lähinnä extraa jos on lenkkeilyä eli toisinsanottuna tuo 5 - 6 tuntia pitäis just saada jollain kuntopyörällä..

no nyt kuitenkin höpinät sikseen ja ne liikunnat..suluissa aerobisen osuus

Maanantai: 1h 50min (1h)
Tiistai: 2h 35min (1h 5min)
Keskiviikko: Lepopäivä paitsi vatsalihastreeni kotona
Torstai: 2h 30min (1h 30min)
Perjantai: 2h 10min (1h 5min)
Lauantai: vaikea sanoa paljonko tein ku ei päässy salille ni treenailtii kotona mutta se aerobinen oli 40min
Sunnuntai: 1h 30min (40min)

Yhteensä koko viikolla: 11tuntia josta aerobista siis tasan 6tuntia!

ja sitten ne kuvat tuosta mahastakin piti laitella taas.Eli vuoden ekat mahakuvat.. Tämänhetkistä painoahan en tiedä kun 1 päivä helmikuuta on seuraava tsekkaus joten laitan viikko sitten katsotun painon.

otettu 12.1.2014
Joo tuo viimeinen kuva varsinkin kuvottaa mua kyllä vielä suuresti..ihan kauhea rengas tuossa yhyyy!! Jospa se siitä joskus kovalla työllä lähtisi tais siis saisi mielellään kesäksi lähteä(ainakin pienentyä) niin kehtaisi ehkä jopa jos uimassakin käy niin olla bikinit päällä olla. Ja vielä on tavoitteeseen matkaa eli minun tavoite on johon tyydyn niin joku 55-58 kg. Sitten vielä vanhempia kuvia tuosta pötsistä niin osaa verrata..

otettu 2.12.2013



seuraavat eli ihan ekat kuvat..otettu 16.11



Mitä olette mieltä..onko teidän mielestä tapahtunut muutosta niin, että sen kuvista huomaa? :)
XOXO ♥ Sonja

tiistai 7. tammikuuta 2014

liikunta katsaus

Viime viikon liikuntojen katsauksen vuoro siis. Taaskaan ei kyllä tullut pidettyä yhtään lepopäivää milloin en olisi tehnyt yhtään mitään kun aina tuli käytyä lenkillä tai jotain muuta. Pitäis opetella lepäämään ja tällä viikolla lepäänkin tavallaan keskiviikkona tai mennään me J:n kanssa silloin keilaamaan tunniksi, mutta ei se nyt älyttömän rankkaa ole joten lasken sen lepopäiväksi ei siis yhtään kuntopyöränkulutusta tai muuta sellaista! Ja tänään olen ollut ahkerana jo ennen salia kun poljin tuossa 45minuuttia kuntopyörällä..jos ne makkarat joskus lähtis tuosta vyötäröltä, vaikka aikaahan siihen menee.

kuitenkin ne liikunnat...suluissa aerobisen osuus

Maanantai: 1h 50min  salia+kotona kuntopyöräilyä ( 50min)

Tiistai: 1h 10min kotona treenailua (20min )

Keskiviikko: 1h 30min salia (40min)

Torstai: 2h kuntosalia+kotona kuntopyöräilyä (1h )

Perjantai: 1h 40min lenkki+ kotona kuntopyöräilyä

Lauantai: 1h 20min lenkki+ kotona kuntopyöräilyä

Sunnuntai: 1h 30min salilla (40min)

Yhteensä: 11 tuntia josta aerobista 6h 30min

Ja tämänhetkinen paino on siis 62,7 kg vielä melkein 3kiloa matka seuraavaan tavoitteeseen eli 60kiloon!

Ihan hyvin taas viime viikolla tuli liikuttua. Olen tyytyväinen taas. Ja ensi viikon jälkeen taas luvassa kuvaa tuosta pötsistä niin näkee muutkin onko jotain kehitystä tapahtunut. Ja niin tähän loppuun vielä, että painoa nytten enää joka viikko rupea sitten tämän jälkeen päivittelemään, koska yritän katsoa sen joka kuun alussa etten joka päivä niin kuin tähän asti niin sen muutoksen näkee paremmin. Ihan turhaaj tyhmän hommaahan se joka päivä on vahtia jotain vaakaa..mutta nyt täytyy sammutella tämä kone ja suunnata kohti kauppaa kohta puoliin.

XOXO ♥ Sonja

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

kauan odotettu mittaus

Eilinen oli kovasti odotettu päivä, koska minä sain vihdoinkin mitata onko senttejä yhtään lähtenyt. Ihme kun kaksi kuukautta jaksoin odottaa, mutta se kannatti ja voin sanoa, että olen tyytyväinen ja ylpeä  itsestäni, koska oli niitä lähtenyt ja vähän enemmän mitä odotin :) Ja hyvin olen nyt onnistunut sitä aerobista liikuntaakin lisäämään kun se tavoite oli 4-5h per viikko ja joskus ennen sain just ja just sen 2 tuntia viikossa aerobista ja ei sillä varmaan huimaa vauhtia sentit karisisi pois. Ja 3x viikkoon olisi tarkoitus saada 20-30min kuntopyöräilyt aamulla aina tyhjällä vatsalla ja viime jaksoin neljänä aamuna polkea. Ekaks siis ne viime viikon liikunnat enne mittaustuloksia..

MA: 1h 50min josta aerobista 45min...salia + kuntopyöräilyä kotona
TI: 1h 40min josta aerobista 1h... salia+kuntopyöräilyä kotona
KE: LEPOPÄIVÄ luukuunottamatta 20min kuntopyöräilyä + vatsalihastreeniä
TO: 1h 50min josta aerobista 1h
PE: 1h 10min aerobista..lenkki
LA: 1h 10min aerobista..lenkki+kuntopyöräilyä+ vatsalihastreeni
SU: 1h 50min josta aerobista 20min...salia + kuntopyöräilyä kotona

Sitten mittaukset!! whippiiii....ok innostuin liikaa ja suluissa edelliset.

PÄIVÄYS: 22.12.2013 (22.10.2013)
PAINO: 64,9kg (68kg ) -3,1kg
MAHA(navan kohdalta) 83,5cm (91,4cm) -8,1cm
REISI (vasen) 51,5cm ( 54,5cm ) -3cm
RINTA: 91,7cm (99,4cm) -8,3cm
HAUIS( jännitettynä): 29,5cm (28,6cm ) + 1,4cm
LANTIO: 90,5cm (93cm) -2,5cm
VYÖTÄRÖ: 77,5cm (81,5cm) -4cm

Eli niin minun mielestäni aikas hyvin on lähtenyt ja seuraava tavoitepaino olisi varmaankin se 60 kg saa nähdä pääsenkö siihen, mutta toivotaan. Kyllähän siihen aikaa menee ennen kuin 60kg painan, mutta jos vaikka keväällä olisin siinä tai ainakin lähellä..no kunhan vaan teen aerobista yhtä ahkerasti kuin pari viimeistä viikkoa niin eiköhän se siitä!

Ja ihan huippua huomenna on jo joulu saa jouluherkkuja syödä eli tänään taikka huomen aamuna pipareiden paistoa tiedossa namnam,,,tänään vielä normisti salilla, mutta huomenna en valitettavasti pääse :( mutta palailen joulun jälkeen taas kertomaan miten joulu meillä meni.  Hyvät joulut kaikille!! <3

XOXO ♥ Sonja



maanantai 16. joulukuuta 2013

tilanteen tsekkaus

Taas on tänään liikuntasaavutuspäivitysten aika + tietysti kuvat..mitat ehkä viikon päästä siis(itse odotan innolla ja tavallaan kauhulla sitä) Nimittäin jänskättää paljon onko mitään tapahtunut minun senteille.

Kuitenkin mullahan oli tavoitteena se aerobisen lisäys jotta nuo makkarat mahasta rupeais pikkuhiljaa häviämään. Ja tällä viikolla tulikin ahkerasti saleiltua nimitäin 6x tällä viikolla kävin J:n kanssa salilla ja sainpas vihdoin ja viimein sen tasan 4tuntia tehtyä aerobista! Hyvä minä! Eli nepä tuohon siis seuraavaksi... tattadaa

Liikunnat viime viikolla..

Ma:  - (oltiin kuopiossa eikä kerennyt )
Ti: 1 h 55min josta aerobista 1h 5min
Ke: 1h 30min josta aerobista 25min
To: 2h josta 50min aerobista
Pe: 1h 20min josta 20min aerobista
La:  1h 30min josta 40min aerobista
Su: 1h 10min josta aerobisa 40min

Yhteensä kaikki liikunta: 9h 25min ja aerobista tuosta oli se 4h!

Yleensä siis noihin kuuluu just salilla treenausta ja sitten nuo aerobiset on tullut kuntopyörällä polkemisesta tai sitten oon käyttäny crosstraineriä..kun me ei J:n kanssa päästykkään hiihtämään edes viikonloppuna kun ladut ei ollut missään parhaassa kunnossa, mutta vielähän tuota talvea on jäljellä niin ehkäpä tässä joskus muulloin pääsee sitten. Ainiin ja meinasin ihan kuvatkin unohtaa..ohhoh.
otettu 16.12


 
otettu 16.12

 
Niin eli kuukaudessa on nytten lähtenyt siis joku 1,5kg jee edes vähän. Alhaisin paino minulla minkä salin vaaka on 1,5h treenin jälkeen näyttänyt niin oli 64,5kg. Enkä oikein tiedä onko liian ylös heitetty tuo 65kg mutta se nyt saa olla :) ja laita loppuun vielä 1kuukausi sitten otetut kuvat.. Onko mitään eroa nykyisee tilanteeseen muiden mielestä?

otettu 16.11




Tiedättekö minä melkeinä uskallan sanoa, että kyllänoissa pientä era näkyy, etä vähän on makkaraa lähtenyt masusta pois..ja se on superhyvä juttu! Voin olla hiukan ylpeä itsestäni..saa nähdä pääseekö joskus 60kg asti vielä
..en kyllä muista milloin viimeksi olisin tämänkään verta painanut sen kyllä tiedän etten pitkään aikaan
 
 
XOXO ♥ Sonja

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

välikatsaus

Nyt taas on se aika, että pitäs laittaa kehiin taas kuvat masusta..voi eiii! Saatte kohta sitten taas kauheita kuvia ja laatu on myös aivan tosi surkea, koska kännykän etukameralla otettu niin on sen mukaisiakin. Ja ekaksi tulee nuo viimeksi otetut kuvat uusiksi ihan vaan, että vertailu mielessä( kollaasi ei onnistunut jossa kaikki olisi yhtäaikaa näkynyt). Ja sitten nyt en ole valitettavasti ihan aamupainoa saanut katsottua niinkuin niissä ekoissa kuvissa joten painon lasku on aika miniä ja siksi vain 100g kahdessa viikossa :D Aamupainoa en siis tiedä...kun en omista vaakaa ja olen katsonut salilla painoni.

Eli ekaksi nuo viime kuvat jotka oli otettu siis 16.11


sitten tänään otetut kuva eli 2.12.2013




Niin eli tuon mukaan painoa kahdessa viikossa lähtenyt ainoastaan se 100g..hmm en tiedä pitääkö paikkaansa, mutta nyt mennään näillä..parina kertana on salilla näyttänyt alimmillaan 66,1kg, että ehkä se muutama sata grammaa on lähtenyt, mutta ei mitään huikeita painon pudotuksia. Ja ihanpa voin itseäni syyttää kun aerobista en tarpeeksi ole lisännyt ja viime viikko oli liikunnan kannalta muuten hyvä , mutta eilen minulla oli ihan p***a päivä joten en tehnyt juuri mitään kun vähän vaan punttia nostelin. Olin niin laiskalla tuulella eikä vaan huvittanut, mutta onneksi J puhui minulle ja sain taas uutta motivaatiota ja aloitin aamunkin polkemalla 20min kuntopyörällä.

Ja nyt siis viime viikon liikunnat...

MA:  2h  15 min josta aerobista 1h 5 min
TI: 1h 35min josta aerobista 50min
KE: välipäivä
TO:  1h josta aerobista  25min
PE: 1h 10min pelkkää salitreeniä
LA: 1h 15min josta 40min aerobista
SU: en edes laskenut mtn koska niin vähän tein ja no käytiin me lenkillä mutta se unohtu laskuista myös joten..

YHTEENSÄ:  6h 10min josta aerobista VAAN  2h 55 min..jos oikein laskin :D mutta siis 5min vähemmän kuin viime viikolla joten ei hyvin jos tarkoitus oli saada 4-5 tuntia viikossa..nyt pitää yrittää kunnolla jos tuo motivaatio vaan riittää..katsotaan miltä ensi sunnuntaina näyttää tuo liikuntamäärä.

tässäpä kaikki sitten tältäerää :)

XOXO ♥ Sonja

maanantai 18. marraskuuta 2013

lupaamani masukuvat! apua

Oikeesti taas mä tein sen..kauhea postaustauko! Anteeks..ja eilen mä oisin ihan hyvin aamulla voinut kirjottaa,mutta se nyt vaan jäi. Lupaan parantaa tapani ja yrittää kenties joka päivä saada edes vähän aikaiseksi täällä. Ja apua niin kuin mä lupasin mun kropasta tai lähinnä mahasta sen kuvan tänne laittaa jos siis uskallan niin sen saatte kohta..otin sen kuvan jo siis lauantaina, mutta en vielä silloin sitä laittanut, mutta laitetaanpa nytten sitte ja perään järkyttäviä mittoja..

apua nyt se tulee..yöks



pahoittelen myös karmeaa puhelimen laatua..kuvat otettu  16.11.2013


joo näkeehän tuossa, että aika paljon voisi olla timmimpi, mutta ehkäpä mä tässä pikkuhiljaa saankin karistettua vähän makkaroita pois. Alussa varmaan tuohon se paino mistä rupesin tiputtaa niin oli ehkä se  n.69kg eli tähän mennessä siis tiputettu 2,5kg..no on sekin jo jotain. Ja tavoitteena olis ainakin vähän kaikkia noita mittoja siis saada pienemmäksi,koska ne on aika päätähuimaavat.(laitan ne kohta tuohon) Ja lihasta pitäs saada..esim.

Ja mainitsen vielä tähän sen, että painoa on kyllä silleen enemmänkin lähtenyt, koska ensi viikolla tulee 3kk siitä kun sain pojan ja sen raskauden aikana mulle tuli 12kg paino eli ihan lopussa painoin JOPA HUIMAT 86kg ja siis siitä päivästä(kun poika syntyi) tähän päivään olen saanut pois kaikki raskauskilot tietysti plus muutakin eli yhteensä 19,5kg silleen se kuulostaa kyllä tosi paljolle :) ja vähän vaille 3kk mennyt..ne raskauskilothan lähti ilman mitään erikoista liikuntaa ja painoni oli silloin silti vielä 74kg ja se 7,5kg mitä sen jälkeen on vielä lähtenyt niin on kyllä ihan läskiä eikä enää mistään esim raskaudesta johtunutta turvotusta :D

MITAT (mitattu 20.10.2013)

Lantio: 93cm
Vytötärö: 81,5 cm
Reisi: 54,4cm
Masu(navan kohalta) : 91,4cm
Hauis: 28,6 cm
Rinnan ympärys (korkeimmalta kohdalta ) : 99,4cm

PAINO

noin kuukausi sitten: 69kg
nyt: 66,5kg (-2,5kg )

Ensi kuun lopussa kai olis ehkä tarkoitus katsoakin onko mitat mitenkään muuttunut siihen asti saatte varmaan odottaa. Painoa toki kyllä vähän usemmammi katson ja päivitän sitä sitten myös aina välillä tänne..ja tähän loppuun ajattelin vielä laittaa viime viikon liikunnat ja taidan aina joka sunnuntai sitten ne päivitellä myös tänne..

MA: 1h salitreeniä
TI: 1h salitreeniä
KE: 1h 20min kävelyä
TO: 1h 50min salia + kuntopyörällä polkemista kotona
PE: - (välipäivä)
LA: 1h 10min salia
SU: 1h salia

YHTEENSÄ: 7h liikuntaa

Ihan hyvin on tullut onneksi liikuttua, mutta pitää yrittää tuota aerobista liikuntaa saada hiukan enemmän.Ja kiitos jos joku luki ihan kokonaa, vaikka saattaa järkyttyä, mutta ehkä kunnon liikunnalla jne saa jo muutoksia vähän aikaiseksi!

Mukavaa tiistaita kaikille!

XOXO ♥ Sonja