Onkohan mun pienet vaivalla saadut lihakset surkastunut kun tänään hauiksia treenatessakin tuntui ettei jaksa tehdä niin montaa kuin joskus ennen..outoa. Voihan se olla, että minulta on tuota painoa lähtenyt lihaksistakin kun on tullut aika hyvin laihduttua, mutta vieläpä niitä joskus takaisin kovalla työllä saisi vaikka eihän ne todellakaan mitkään kummoiset edes ole olleet. Tai vaan väliaikaista väsymystä..mitä lie en tiedä. No huomenna lepäilen ja sitten torstaina taas uudella innolla treenaamaan. Ja vitsi lauantaina saan vihdoin pitkästä aikaa katsoa oman painoni..vähäsen jänskättää. Viimeksi painoin sen 62.7kg ja veikkasin, että painaisin nytten ensimmäinen päivä 61,5kg kun ajattelin, että jos tippuu hitaammin välillä kun on niin hyvin tähän asti tippunut. Toivottavasti yllätyn positiivisesti!
Tänään mietin, että oikeesti miten tuon ruokailun muuttaminen on vaikuttanut mun olotilaan aika paljon. Kun ennen syötiin J:n kanssa paljon enemmän sellaista epäterveellistä ruokaa..moni ruoka tuli tehtyä silleen ei kevyimmällä tavalla.
Ja roskaruokaa syötiin paljon useammin ja namuja paljon paljon useammin kuin nytten..monena viikkona karkkia tuli syötyä kahtenakin päivä viikossa. Ja kyllä se huomasikin ainakin minun mahasta, että ei ole parhaat mahdolliset ruokailutavat ja sitten just mietin, että miten ennen oli sen huonojen ruokailutottumusten takia monesti väsynyt, mutta nyt harvemmin olen väsynyt jos ei sitten ole yöllä tullut huonosti nukuttua, mutta ei muuten. Ja on kyllä ihanaa, että on muuttanut elämäntapoja paljon parempaan suuntaan ja en kaipaa edes yhtään entistä :)
Tämän päivän ruokaa.. |
XOXO
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti